|
Aamun valjetessa tiheän viidakon reunustaman metsäaukion ylle usvasta erottuvat ensiksi metsänorsujen hahmot. Urosten nahistellessa keskenään naaraat kaivavat mudasta mineraaleja, samalla tarkkaan vahtien lammikossa telmiviä pienokaisiaan. Sitatunga – antilooppi seuraa jähmettyneenä, kun joukko metsäpuhveleita astuu varovaisesti esiin tiheiköstä. Hieman myöhemmin varsin koominen pensselisikalauma vipeltää aukion poikki, ja keskipäivän kruunaa ylväs hopeaselkä, jonka johdolla 12 läntistä tasankogorillaa lipuu paikalle ruohokasveja nauttimaan. Ne tietävät, että tarkkailemme niitä tornista, mutta ne eivät tiedä, että meitä pitäisi pelätä. Vielä kuusi vuotta sitten ne eivät olleet edes nähneet ihmistä.
Paikka on Langoué Bai - Viimeinen Paratiisi
Langoué Bain alue löydettiin vuonna 2001. Ajoitus oli täydellinen, sillä Gabonin öljyvarat olivat tuolloin jo ehtymässä. Ekoturismi näytti avohakkuita kestävämmältä tulonlähteeltä, ja presidentti Bongo perusti maahan kertaheitolla peräti 13 kansallispuistoa. Ainutlaatuisen luontonsa ansiosta Gabonista onkin tullut varteenotettava vaihtoehto perinteiselle Itä-Afrikan safarimatkalle.
Langoué Bai sijaitsee Ivindon kansallispuistossa maan keskiosassa. Alueen löytänyt amerikkalainen luonnonsuojelujärjestö WCS pystytti puistoon ekologisesti toimivan tutkimusleirin, jonne myös turistit (kerrallaan 6-8) majoittuvat. Hyvää kuntoa vaaditaan, sillä jo perille päästäkseen on patikoitava kolme tuntia erittäin vaikeakulkuisessa maastossa, itse omat matkatavaransa kantaen. Mutta se kyllä palkitaan. Koska leiri sijaitsee keskellä koskematonta viidakkoa, saattaa hampaiden pesureissulla hyvinkin törmätä sivettikissaan, sukeltaja antilooppiin tai vaikkapa metsänorsuun.
Päivät kuluvat leppoisasti aukiolle tulevia eläimiä tarkkaillen. Tutkijat pitävät tarkkaa kirjaa alueen norsuista ja gorilloista, ja mielellään niistä kertovatkin. Sademetsässä eläimiä näkee harvoin, joten tämä luonnon muokkaama aukio, eli pygmiksi bai, tukee samalla sekä tiedettä että ekoturismia. Yksi Langoué Bain matkan huippukohdista on viettää yö teltassa aukion reunalla viidakon sysimustia ääniä kuunnellen.
Teiden puuttuessa ainoa keino päästä alueelle on lentää pienkoneella pääkaupunki Librevillestä, mutta maan sisäiset lennot ovat paitsi turvallisia myös melko edullisia. Majoitus ja ruoka ovat ensiluokkaisia, ja tyypilliseen päivään kuuluu noin kymmenen kilometrin patikointi metsässä sekä muutaman tunnin veneajelu laguunilla. |
Loango on myös urheilukalastajan unelmakohde, jossa yli satakiloinen tarponi on jopa tavanomainen saalis. Heinäkuusta syyskuuhun alueen vesillä voi myös käydä tarkkailemassa valaita, ja jo kohta perään alkaakin merikilpikonnien pesintäaika. Jotain alueen ainutkertaisuudesta kertoo se, että kun patikoinnin päätteeksi putkahtaa hiostavasta viidakosta viileälle merenrannalle, voi hyvinkin nähdä elefanttien ja puhveleiden käyskentelevän rantahietikolla tai virtahepojen uivan tyrskyissä. Ei hotelleja, autoja tai turisteja. Vain elefantit, vekkulit rantaravut ja meren pauhu.
Gabonin kaupungeista afrikkalaisin lienee Lambaréné, joka tunnetaan paitsi järvien täplittämästä suistoalueestaan ja vihaisista sääskistään, myös nobelisti Albert Schweitzerin sinne perustamasta sairaalasta. Näitä painavampi syy mennä sinne on se, miten sinne mennään. 200 km matka mahtavaa Ogooué –jokea pitkin alkaa jo paljon ennen kukonlaulua rannikon öljykaupunki Port Gentilistä. Jokilaivassa ollaan kuin sardiinipurkissa, mutta seitsemän tunnin matka kuluu huomaamatta apinoita ja virtahepoja katsellessa. Salaperäistä, läpitunkematonta sademetsää ihaillessa tuntuu kuin olisi tupsahtanut keskelle Joseph Conradin Pimeyden Sydäntä. Tuon tuostakin unesta kyllä havahtuu, kun joku paikallinen heittää taas yhden tyhjän keksipaketin ikkunasta jokeen.
Luonnonihmeistään huolimatta Gabonista voi jäädä myös hämmentynyt olo. Loputtomilta tuntuvat tukkirekkojen jonot kertovat karua kieltään todellisuudesta kansallispuistojen ulkopuolella. Alkuperäinen pygmiväestö joutuu usein julkisen pilkan kohteeksi. Gabonilaisten suhtautuminen luontoon tuntuu myös usein julmalta. Lambarénéssä näimme väkijoukon kivittävän kulkukoiran hengiltä. Sieltä jatkoimme Librevilleen minibussilla, jonka kattotelineeseen oli jaloistaan sidottu elävä vuohi. Vihdoin perille päästyämme eläin oli jo lakannut kirkumasta. Ikuisesti mieleen jäivät junassa tapaamamme gabonilaisen miehen ihmettely matkamme tarkoituksesta: ”Miksi ihmeessä haluatte tulla katsomaan gorilloja? Mehän syömme niitä!”
Gabon beat
Copyright teksti ja kuvat Marko Laakkonen (Copyright Rita Laakkonen tässä kuvassa)
Langoué Bailla voi nähdä jopa 12 läntisen tasankogorillan laumoja |
Langoué Bai on luonnon muokkaama aukio keskellä tiheätä sademetsää |
Tämä metsänorsu tuli telttamme viereen ruokailemaan |
Loangon rannoilla lojuu sikin sokin uitoista muinoin karanneita tukkeja |
Lambarénén suistoalue on mystisen kaunis |
TIETOKULMA
http://www.wcs.org/international/Africa/gabon http://www.ecotourisme-gabon.com/ http://gabon.embassyhomepage.com/ Lisää kuvia ja videoita täällä |
Kirjoittanut Marko Laakkonen